Harjoitteet: Kontaktit (puomin alastulo), rengas, hyppy (kääntäminen vastakkaisella kädellä hypyn takakautta) ja kepit.

Alkutreeni meni aivan loistavasti! Taika oli aivan täpinöissään ja hyvin hallinnassa kun puomin alastuloa treenattiin. Alastulon toinen pää oli pöydällä, jonka kautta koira siis otettiin "puomille". Taikan kanssa opetellaan kontaktia 2on2off -tyylillä. Palkkana oli nami ja muutaman toiston jälkeen Taika jo alkoi ennakoimaan pysäytystä. Tähän täytyy siis kiinnittää huomiota, ettei ennakoi liikaa, koska alkaa pysähtymään liian aikaisin. Ensimmäiset kaksi kertaa tehtiin apuohjaajan kanssa, mutta parempi oli tehdä sitten ilman. Taikan keskittyminen herpaantui kun vieras ihminen oli toisella puolella - ei siksi, että se olisi ottanut painetta vaan siksi, että ihmiset ovat niin kivoja.

Rengasta otettiin ensimmäistä kertaa. Rengas oli mini -korkeudella. Pyysin apuohjaajan varmistamaan hihnan kanssa, ettei Taika saa mahdollisuutta mennä esteen sivusta/ympäri/yms./yms. vaan vahvistetaan heti oikeasta kohdasta hyppy. Tämä menikin aivan loistavasti. Taika ei epäröinyt hetkeäkään. Ensimmäiset kerrat otettiin luoksekutsuna eli "vedin" koiran renkaasta läpi. Sen jälkeen ohjasin koiran menosuunnasta renkaan läpi ilman mitään ongelmia.

Enpähän taas muista käännöksen nimeä, jota harjoiteltiin hypyllä. Idea siten, että koira ohjataan vastakkaisella kädellä kiertämään hypyn siiveke ja hyppäytetään koira takakautta vaihtaen suunta takaisin alkuperäiseen tulosuuntaan. No.. Alku meni hyvin, mutta selkeästi oli havaittavissa motivaation laskua - nälkävietti ei pitkälle kanna. Meihin nähden 90 asteen kulmassa oli yksi mittelspitz tekemässä samaan aikaan omaa harjoitustaan. Toisin sanoen koirat tekivät hypyn samaan suuntaan. Heti harjoitteen alussa tuo mitteli oli karkaamassa meidän luo, mutta ohjaaja sai sen kutsuttua takaisin. Useamman toiston jälkeen olin juuri kierrättänyt Taikan hypyn takaa kun tajusin sen mittelin juoksevan mun selän takaa Taikaa kohti ja sillon oli peli jo menetetty. Taika säntäsi perään. Ensimmäisestä kutsusta se käänsi korvia, mutta muuta ei tapahtunut. Kun pääsin hivenen lähemmäs ja nostin voluumia kutsukäskyssä, Taika palasi sen näköisenä, että "näin ei varmaankaan pitänyt tehdä". Mitään ei siis käynyt kenellekään. Saatiin sitten vielä muutama onnistunut harjoitus tehtyä. Oma fiilis laski kun lehmän häntä... Epäonnistunut suoritus - koira karkasi hallinnasta eikä tällaisia pitäisi käydä. Ärm.

Keppejä tehtiin ihan viimeiseksi. Ensimmäisellä kerralla Taika oli menossa niin vauhdilla (ohjasin oikealta puolelta), että törmäsi yhteen keppiin. Mikä oli seuraus pehmeän koiran kanssa? Oikealta puolelta ohjaus ei enää onnistunut oikein ollenkaan. Mun piti tosissaan houkutella koiraa eteenpäin kun taas vasemmalta puolelta ohjatessa ei olisi uskonut miten innolla koira tekee. Aikaisemmin oikea puoli on ollut helpompi.

Kyllä on haasteellista. Miten saada koiran motivaatio kantamaan läpi treenin? Miten toimia pehmeän koiran kanssa, joka ottaa itseensä keppiin törmäyksestä? Pohdintaa pohdintaa. Vähän on muutenkin nyt sellainen "levällään oleva olo".. Tähän mennessä on harjoiteltu sylikäännöstä, valssia, putkea, pussia, rengasta, puomin alastuloa, hyppyjä, muuria, keppejä ja vähän pöytääkin (pöydän kautta puomin alastulolle). Alkeiskurssia on kaksi kertaa jäljellä. Tässä vaiheessa olen ruvennut miettimään mikä on kurssin tavoite? Sekö, että ehditään tekemään kaikkia esteitä pari kertaa? Ymmärrän toki, ettei kahdeksassa kerrassa voi juuri enempää ehtiä. Ehkä mulla on kriisi kun olen tottunut niin erilaiseen alkeiskurssiin... Kohta sitten jännitetään, että päästäänkö jatkamaan mihinkään ryhmään. Alkeiskurssi kun ei takaa ryhmäpaikkaa vaan ryhmäpaikan saa kun niitä vapautuu...