Joitakin Auran kuulumisia ajattelin kertoilla. Auralla menee Johanneksen (veljeni) kanssa erittäin hyvin. Kaikki ongelmat mitä meillä on ollut, lakkasivat kuin seinään. Tarkoitan nyt pahoja ongelmia yksinolon kanssa. Joku ehkä muistaa meillä ongelmien alkaneen Taikan tulon jälkeen. Aura ei kestänyt enää kotiin jäämistä - välillä tilanne meni parempaan ja toisinaan se oli sitä, että Aura teki tarpeensa sisälle, repi mm. verhot alas ja karkasi lukitusta ovesta ulos kun en ollut kotona. Joka Auran tuntee, ei voisi kuvitella sen toimivan näin. Meilläkään ei ikinä aiemmin ollut yksinolon kanssa ongelmia. Viime kesä meni hyvin kun koirat olivat päiväsaikaan tarhassa eikä sisälle tarvinnut jättää - tarhakauden päättyessä oli taas ilmoilla aavistus ongelmista.

Heti ensimmäisestä kerrasta lähtien Johannes on voinut jättää Auran rajaamatta sitä millekään erityiselle alueelle - kaikki on mennyt siis paremmin kuin hyvin. Auran olo on helpottunut huomattavasti. Se seuraa Johannesta joka paikkaan, on valloittanut oman sohvan ja nukkuu Johanneksen vieressä öisin. Kuten arvata saattaa on Aura valloittanut kaikki vieraatkin! Aura elää hyvin aktiivista kotikoiran elämää eli ulkoilee paljon, ottaa autokyytiä kun tarvitsee lähteä asioille ja onpa piipahtanut kalastamassakin. Aura on ottanut uuden kodin jo reviirikseen eikä kukaan pääse ovesta sisälle huomaamatta (asuvat siis omakotitalossa). Aura siis nauttii täysillä saamastaan huomiosta.